Sivut

sunnuntai 13. helmikuuta 2011

Pakkasta ja opiskelua

Sunnuntai aamupäivä tulikin aloiteltua valmennuskurssin luennoilla Kuopiossa. Ohjelmassa oli kemiaa. Opettaja on aivan loistava, kun saa taottua tälläsen lahopään päähän proteiinien rakentumisen. Asiat siis esitetty varsin yksinkertasesti. Ja kyllä, kurssin tauoilla tupakkapaikan puolella syntyy varsin mielenkiintoisia keskusteluja, niin aiheesta, kuin myös hieman sen vierestä.

Kurssin jälkeen olikin sit vuorossa heppailua. Pakkasta hieman yli 20 astetta, mutta muuten sää oli upea, sillä aurinko paistoi aivan kirkkaalta taivaalta. No ei auttanut muu kun kiskoa toppavaatteet niskaan, villasukat jalkaan ja karvahattu päähän. Näillä tarkenee käydä oikei mukavasti keventelemässä hieman maastossa. Heppa oli iloinen ja pirteä, joten eilinen valmennus ja raskaampi viime viikko ei näemmä paina jaloissa. Ensi viikolla jatketaan, ohjelmassa mm Artsin kouluvalmennus, laukkatreeniä ja ihan vaan humputtelua. Toivon mukaan noi pakkaset hiukan laskisi.

Ja illan olenkin sitten hajoillut fysiikan laskuharjoitusten kanssa. Ei ne tehtävät itsessään vaikeita ole, mutta itselleni ongelma on itse tehtävissä. Tehtävänannot on siis englannin kielellä, enkä meinaa ymmärtää ollenkaan, mitä tehtävissä kysytään. Sitten kun saa tehtävän viimein muotoiltua järkevään muotoon, niin sit ite tehtävä onkin ihan helppo. Eikö noi opettajat vois antaa tehtävät suomeksi, niin selviäisin reilusti yli puolet nopeammin niistä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti