Sivut

maanantai 21. helmikuuta 2011

Lenssua pukkaa..

Lauantaina alkoi keli näytellä jo siltä, että oli jo tarkoitus käydä vähän reippaampi lenkki jätkän kanssa. Ja hyvinhän se lenkki alkoikin. Ensin hölkkäillen ravia pieneen alamäkeen ja siitä kun päästiin suoralle niin kuului kiling. Käännyin katsomaan taakse ja kenkähän siihen jäi. No ei auttanut muu kuin kipaista alas selästä ja poimia kenkä mukaan. Sitten käveltiinkin takas talliin. Turi kun tapansa mukaan aloitti taas draamailun kengän hukkumisen vuoksi ja viimeinen sata metriä olikin taasen aivan kolmijalkanen.

Sovittiin koutsin kanssa, et kattoo sunnuntai aamuna saako kengän takaisin kiinni. Sunnuntai aamuna kilisikin sit puhelin, et muuten hyvä, mut meidän alasin (ratakiskon pätkä) on hangessa, joten suoraksi takominen oli hieman haastavaa. Siispä kengittäjälle piti ottaa puhelu. Ja kun yhdentoista maissa soittelin niin illalla oli kenkä jalassa, tosin Turi sai sunnuntain vapaaksi, sillä en enää illalla viitsinyt lähteä uudelleen ajelemaan Kuopioon. Tänään saatiinkin sitten jo normaalisti liikuntaa ja toivotaan, että nuo pakkaset kestäisivät alle -20, jotta ei tulisi kevenneltyä liikuntaa pakkasen takia.  Tosin Sannan valmennukset huomiselta jouduttiin jo perumaan, mutta onneksi parin viikon päästä onkin jo seuraavat.

Muuten viikonloppu päivien osalta sujuikin lähinnä taas valmennuskurssin nimissä. Ohjelmassa oli viikonloppu fysiikkaa.  Kyseessä oli ensimmäiset luentokerrat kyseisetä aineesta. Opettaja oli varsin positiivinen yllätys, etenkin kun olen kuullut paljon huonoa. Asioita käytiin suht nopeaan tahtiin ja silti ehti vääntämään asiat rautalangasta ja lisäksi kertomaan nipun tarinoita itse aiheesta, että sen vierestä. Ja kyllä ymmärsin miten asiat toimii ja tänään ollut tehtävien teko suht helppoa.

Eilissä iltana alkoi tuntua, että meinaa tulla kipeäksi. Ja sama olo on jatkunutkin sitten tämän päivätn. Toivon mukaan kestäs pelkällä finrexinillä kasassa, jos ei, niin pitää varmaan hieman huilailla joku päivä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti