Sivut

perjantai 1. huhtikuuta 2011

Onpas kulunut aikaa sitten viime kirjoittelusta. Hoppu on siis ollut. Pääsykokeisiin lukeminen meinaa hieman takkuilla, mutta josko se taas tästä. Tiistaina oli myös harjoitusvalintakoe, joka meni mielestäni varsin asiallisesti. Fysiikan osa-alueen osalta tarvitsen kuitenkin vielä ihan törkeän paljon harjoitusta, sillä se tuntuu olevan ylivoimaisesti vaikein asia. Mutta jatketaan tasaisella tahdilla eteenpäin.

Sitten heppailua. Turiksen kanssa saatiin aloitettua viime viikolla taas kouluvalmennukset ja tällä viikolla jatkuivat taas. Ja kyllä ei tämä ratsastaminen olekkaan ihan niin monimutkaista, mitä siitä tekee. Yksinkertaistetusti kunhan istuu satulassa, pitää pohkeet kiinni ja ohjat kädessä ja kas kummaa kun se heppa onkin aivan super. Keskiviikkona koin siis taas valaistuksia vasemman laukan osalta, senkun vaan istu ja hymyili siellä selässä. Vähän tiivisti istuntaa ja laukka tuli liki paikalleen, vähän pyysi istunnalla eteen ja se lähti ja anto taas heti kiinni, mielestöntä, ja niin kevyt, ois kehannut lähteät tuota esittämään vaikka vaativan kouluradoille..

Mutta valitettavasti se toimiva vasen laukka ei taida riittää. Oikean kierroksen ogelmia saatiin taas vähän etiäpäin, vaikka se oikeassa ohjassa roikkumattomuus on todella vaikeaa, kun vasen puoli on tyhjä. Mutta taas kas kummaa, kun jätti sen oikean ohjan kokonaan matkasta, piti sen vasemman kädessä ja herätteli oikeaa takakinttua niin kas kummaa, saimme hieman painoa myös vasemmalle ohjalle. Eli kyllä se sieltä vielä saadaan kuosiin.

Tänään pitäisi käydä sit ottamassa pari hyppyä, sillä sunnuntaina olisi taas kisat. Tahkolla siis kisaillaan sunnuntaina, josko tällä kertaa jarrujen kanssa. Siispä lisää tarinaa niistä sitten kun on tiedossa, kuis on menny.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti